Kilpailuissa otetaan aikaa. Nopein ja vähiten virheitä suorittanut koira on voittaja. Lisäksi se jaottuu kolmeen eri ryhmään, eli kokoluokkaan:
Maksi - säkäkorkeus 43 cm tai yli.
Kontaktiesteet
Kaikissa kontaktiesteissä on kontaktialue, eli alue johon koiran pitää koskettaa kun se menee esteelle ja tulee esteeltä. Jos koira ei kosketa kontaktialuetta, niin se lasketaan virheeksi kilpailussa. Nämä alueet erottaa helposti esteistä. Ne ovat aina erivärisiä kuin este itse.
Alkutilanne
Ennen kuin aloitat radan, käske koiran istumaan ja kävele rauhallisesti siihen paikkaan, josta sinun on hyvä aloittaa koiran ohjaaminen. Kun olet paikoillasi, voit aloittaa radan suorittamisen muuttumalla yllättäen todella innokkaaksi ja kannustamalla koiran liikkeelle.
Omat esteet
Jos ei halua ostaa kaupasta agilitysettiä tai et vielä kuulu mihinkään agilityseuraan etkä voi käyttää kunnon kenttää, voit tehdä itse omat esteet. Voit tehdä esimerkiksi aidan ottamalla kaksi tuolia ja harjan. Siinä on oiva väliaikainen hyppyeste! Lisäksi voit pyydystellä keppejä ja pistää ne riviin, jolloin siinä sinulla on kepit. Toki voit alkaa ihan kunnollisia esteitä rakentamaan jos taito riittää. Voit löytää ohjeita jostain päin nettiä ja ehkäpä joissain kirjoissa neuvotaan lisää.
Ennen harjoitusten aloittamista
Ennen kuin aloitat harjoittelut, niin muista pitää koirallesi taukoja. Varsinkin alussa se on tärkeää, ettei koira menetä kiinnostusta. Vielä kun sillä on kiinnostusta, niin pidä ainakin 5 minuutin tauko ennen kuin jatkat harjoituksia. Sitten kun kehitytte, niin voit treenata vaikka tunnin putkeen jos koirassasi vain riittää virtaa! Muista aina tarkkailla, milloin koirasi alkaa kyllästyä. Silloin viimeistään treenit pitää lopettaa.
Tässä lajissa opit lukemaan koiraasi milloin se alkaa väsyä, milloin sitä ei kiinnosta ja milloin se on parhaimmillaan. Harjoitukset aloitetaan täyttämällä taskut täyteen namia! Kun aloitat opettaa uutta estettä, älä ihan alkuun käytä käskyä, vaan odota siihen asti kunnes se alkaa sujua ja koirasi ajattelee "Jes, tää on kivaa!". Vasta sitten voit nimetä sen. Tämä siksi, ettei se ehdollistu väärin.
Aita
Peruseste on aita, joka perustuu kolmesta värikkäästä kepistä. Siinä yksinkertaisesti koiran pytää hypätä esteen yli pudottamatta puomia.
Tästä esteestä kannattaa aloittaa ja on suositeltavaa pitää koira kytkettynä. Muulloin se saattaa mennä haistelemaan muuta maailmaa eikä kiinnitä ollenkana huomiota esteeseen. Toki se riippuu myös koirasta, mutta jos koira ei vielä tiedä kuinka ihanaa agility on ja mitä missäkin esteessä kuuluu tehdä, niin ei tuommoinen aita-este edes kiinnosta sitä. Mutta kunhan vain muistat olla itse todella aktiivinen ja innoissasi niin kyllä se siitä alkaa sujumaan! Usko pois. Voit vaikka itse hypätä ensin, jolloin koira hyppää perässä. Mutta tosiaan kannattaa käyttää aluksi hihnaa, jolloin on helpompaa ohjata. Palkkana tietenkin käytät sitä mikä toimii parhaiten.
Yleensä käskynimenä käytetään "aita", mutta ohjaajana saat käyttää vaikka sanaa "makkara". Kunhan vain itse muistat mitä käskynimeä käytät milläkin esteellä.
A-este
Tämä este kuuluu kontaktiesteisiin, eli mattapintaan pitää koskettaa. Muuten se lasketaan virheeksi. Esteen muoto tulee jo ihan nimestä, eli se on ihan A kirjaimen muotoinen ja näköinen. Koiran tarkoituksena on siis kiivetä esteen yli ja tulla sieltä alaskin.
Houkuttele koira innokkaasti nameilla esteen luokse ja pysähdytä se mattapinnan kohdalle. Anna nami ja sen jälkeen lähetä se kiipeämään estettä ylös. Mene koiraa vastaan ja houkuttele se illisella äänellä alas. Muista varmistaa, että koiran alas tullessa se koskettaa mattapintaa.
Käskynä yleensä käytetään "Aa".
Rengas
Tästä voikin jo arvata minkä näköinen se on ja miten siitä on tarkoitus mennä, mutta kuitenkin siinä on koiran tarkoitus mennä renkaan läpi. Se ei saa mennä sitä sivusta tai ali. No, yli nyt on mahdoton päästä.
Voit opettaa koiran menemään siitä työtämällä käden renkaan läpi ja kannustamalla koiraa hyppäämään, taikka kiertämällä ensin toiselle puolelle ja houkuttelet sieltä koiraa läpi. Voit vaikka pistää koiran istumaan toiselle puolelle rangasta ja nykäiset hiukan hihnasta, että se menee läpi. Älä kuitenkaan pakota sitä! Tee juuri semmoisella tekniikalla joka tehoaa koiraasi. Mielikuvitusta saa käyttää. Yleensä tätä on aika helppo opettaa.
Käskynä toimii "rengas".
Avotunneli eli putki
Vaihe 1. Putken harjoitus aloitetaan niin, että se on mahdollisimman pieni. Koira pitää houkutella menemään sen läpi ja suoriuduttuaan siitä annetaan paljon kehuja ja hiukan namia. Tätä pitää toistaa, kunnes koira on innoissaan suorittanut sitä monta kertaa.
Vaihe 2. Kun putkea suurennetaan, niin älä suurenna sitä kamalan paljoa. Sitten luonnollisesti koira pitäisi saada siitä taas läpi. Voit käyttää harjoituksissa vaikka ystävääsi apuna. Toinen on toisessa päässä koiran kanssa varmistamasta, että se menee putkesta ja toinen toisessa päässä houkuttelemassa koiraa kulkemaan putken läpi luokseen. Kun se alkaa taas sujua, niin pidennetään taas hiukan pidemmäksi. Näin jatketaan niin kauan, kunnes ollaan saatu putki täyteen mittaansa.
Vaihe 3. Tämän jälkeen sitä voi hiukan kaartaa. Huom! Ei paljoa. Muuten koira empii eikä suostu menemään siitä. Lähetät koiran putkeen ja juokset äkkiä sitä vastaan. Kehu paljon, ole innoissasi kuin se olisi ollut mailmein paras asia ja anna palkka. Kun se alkaa taas sujua, niin voit taas hiukan kaartaa sitä. Näin jatketaan, kunnes putken voi laittaa niin paljon kaarelle kuin vain pystyy. Silloin olet päässyt tavoitteeseesi.
Käskysanana käytetään "putki".
Silta
Silta on nimensä mukaisesti silta, jossa on kontaktialueet. Eli tämä on yksi kontaktiesteistä.
Sillan voi yksinkertaisesti opettaa houkuttelemalla koira kontaktialueeseen, jossa kohtaan annetaan nami. Tämän jälkeen jatkat koiran houkuttelemista koko matkan ajan. Katso, ettei koira hyppää kesken kaiken sillalta pois ja että lopussa koira on koskettanut kontaktialuetta. Muista toistaa tätä monta kertaa, niin koira lopulta ymmärtää mitä siltä vaaditaan. Tämä este on aika helppo opettaa.
Käskysanana käytetään "silta".
Pujottelu
Tämä on yksi haastavimmista esteistä, mikä on vaikea opettaa. Tämä este siis perustuu 8, 10 tai 12 kepistä, joiden välit ovat 60 cm.
Tässä olisi tarkoitus aloittaa niin, että ensimmäinen keppi jää koiran vasemmalle puolelle. Siitä eteenpäin oikea, vasen, oikea ja niin edespäin, kunnes kepit ovat suoritettu. Tavoitteena koiran pitäisi pelkästä käskystä suorittaa kepit. Tässä on myöskin monta eri opetustapaa, mutta yleisin tapa opettaa on käyttää hihnaa ja nameja. Houkuttele koiraasi pujotellen keppien väleistä. Jos käytät naksua, muista naksuttaa alussa joka kepin kohdalla, joka kaarteella. Voit myös hiukan jalalla auttaa työntämällä se, siis pakottamalla se kiertämään keppi. Ei mitenkään kovakouraisesti. Niin ettei koiraan satu, vaan se ohjautuu automaattisesti kiertämään keppiä. Jatka tätä niin kauan innokkaana kunnes se alkaa sujua, ja koira voisi vaikka näyttää itse mitä on juuri oppinut "Kato mamma! Mä suoritan tän ihan itse!".
Kun käytät käskyä, voit sanoa mitä tapaa tahansa. Kun vasta harjoittelette, voit sanoa joka kepin kohdalla "keppi, keppi, keppi" ja lopussa lyhentää se "kepit". Voit myös käyttää "sinne, tänne, sinne, tänne". Ihan mikä tuntuu parhaimmalta.
Keinulauta
Tässä pitää olla tarkka, eritoten pehmeiden koirien kanssa. Keinu on siis lauta, joka kiikkuu. Ihan siis nimensä mukainen. Tämä este on myöskin kontaktieste, joten kontaktialueisiin pitää muistaa koskea.
Kun aloitat, vie koirasi esteelle. Anna namipala kun se on kontaktialueella. Sitten tulee se vaikea osuus. Tässä kohtaa voit pyytää ystävääsi auttamaan, sillä laudasta täytyy pitää kiinni, ennen kuin houkuttelet koiran pitemmälle. Kun koira seisoo siinä päässä missä lauta normaalisti rysähtäisi alas, laske se hiljaa samalla syöttäen koiralle nameja. Kehu myöskin kun se seisoo nätisti paikoillaan! Jos laudasta ei pidetä kiinni, laudan rysähtäessä maahan koira säikähtää ja pahimmassa tapauksessa alkaa pelkäämään sitä. Kaikkein pehmeimmät koirat pelkäävät sen jälkeen koko kenttää jossa harjoittelitte sitä. Joten on erittäin tärkeää muistaa pitää laudasta kiinni ja laskea sitä varovaisesti maahan.
Kun etenette, voit alkaa laskea lautaa hiukan nopeammin. Älä siirry seuraavaan vaiheeseen liian nopeasti, vaan varmista ettei koira pelkää olla laudalla. Lopputuloksen pitäisi olla semmoinen, jossa sinun ei enään tarvitse pitää laudasta kiinni ja koira menee siihen oikein innokkaasti! Sanot vain käskyn ja koira on viivana esteellä.
Käskysanana käytetään "keinu".
Pöytä
Tämä on omalla tavallaan kontaktieste, sillä päytä on kokonaan kontaktialuetta. Siinä koiran pitäisi vain jähmettyä keskelle pöytää 5 sekunniksi. Koira ei saa mennä pois pöydältä kesken kaiken, mennä pöydän alle, kiertää pöytää tai mitään muuta vastaavaa. Koira saa vaikka seistä pöydällä jos haluaa. Ennen säännöt määräsi koiran makaamaan, mutta se muutettiin.
Houkuttele koirasi pöydälle ja käske se pysymään paikoillaan. Jos koira ei vielä osaa käskystä pysyä paikoillaan, niin kannattaa opettaa se. Se helpottaa harjoittelua huomattavasti, jos koira taitaa paikallaolon. Voit myös ohjata sen käyttämällä hihnaa, mutta älä päästä koiraasi pois pöydältä ennen kuin annat sille luvan. Toista tätä koko ajan, kunnes voit alkaa käyttää vain yhtä käskyä. Kannattaa vaikka kierrellä koiraasi ympäri, mennä kauemmaksi ja käännellä selkääsi, jolloin varmistat että koira varmasti pysyy pöydällä.
Käskynä käytetään "pöytä".
Muuri
Tämän voi opettaa samalla tavalla kuin aidankin, paitsi että käskynä käytätkin "muuri". Eli voit ohjata koiraasi hihnalla, tai jos se on juuri vauhdissa niin yllyttää se hyppäämään, eli houkuttelemalla sen innokkaana nameilla yli.
Pituushyppy
Tämä rakentuu suorakaiteen muotoisista paloista, joiden yli koiran pitää hypätä.
Ei mitään erikoista tässäkään esteellä. Voit opettaa vaikka hyppäämällä itse ensin ja houkuttelemalla koiran tulemaan perässäsi. Kunhan vain saat sen hyppäämään niiden yli.
Käskynä käytetään "pituus".
Umpitunneli
Tämä on kuin avotunneli, paitsi että putken loppupää on kangasta, joka vain lojuu maassa. Koiran pitäisi uskaltautua mennä siitä läpi.
Pidä alussa pussia ilmassa, jotta koira näkee putken läpi ja muista pitää putki lyhyenä. Sitten koeta houkutella sen niin, että koira menee siitä läpi. Kun se menee hyvin, vaikeuta sitä hiljallein pidentämällä putkea. Vaikeuta myös pitämällä pussia hiukan matalemmalla niin kauan, kunnes se uskaltautuu jo menemään siitä ilman, että pidät pussia ylhäällä.
Käskynä voit käyttää vaikka "pussi", "avo" tai "tunneli".
Täältä löydät lisää tietoa säännöistä.
Copyright kuvat
* Siperianhusky Kekko "Taco" Copyright Mari Lustig
* Rhodesiankoira Tarujen Nadhiri "Luka" Copyright Reea Salomaa